Tessi Reispakka rekryn johtoon

 
Rakettitiede Tessi Reispakka
 

Pari kuukautta sitten Raketin rekrytiimin johtoon astui Tessi Reispakka, jonka päärooli on saada aluksemme liitokset nitisemään kokeneista kehittäjistä ja arkkareista.

Raketin kiitoa vauhdittamaan pestattu Tessi Reispakka on työskennellyt IT-rekrytoinnin parissa karvan alle 10 vuotta ja rekrytoinut porukkaa sekä Suomesta että rajojemme ulkopuolelta.

Entisen ja nyttemmin myös nykyisen duunikaverin vinkkaama paikka Raketissa kuulosti houkuttelevalta, sillä Tessi oli kuullut hyvää rakettitieteilijöiden osaamisesta ja rakettikulttuurista. Samaa vakuutteli eksä-nyksä-kehittäjäkollega. 

“Porukka viihtyy Rakettitieteellä vähän liiankin hyvin”, Tessi naurahtaa ja jatkaa: “Yritin vuosia sitten houkutella erästä rakettitieteilijää vaihtamaan silloisen työnantajani leipiin. En onnistunut, mutta se ei taida johtua ammattitaidostani vaan siitä, että täällä on konsultin tosi hyvä olla.”

Tessin mielikuvissa Rakettitiede siinsi kaukaisena ja ehkä hieman saavuttamattomanakin huipputekijöiden saarena – kunnes hän tapasi toimarimme Juhan ja rekrytoinnista aiemmin vastanneen Iidan. 

Ja ei, kyse ei ole Juhan ja Iidan taidoista vaan konstailemattomasta kulttuurista, joka kaikui jopa Google Meet -linjoja pitkin. 

“Mutkaton meno ilman koukeroita, kova luotto, todella osaavat tekijät ja huumori upposivat heti minuun”, Tessi kiteyttää. 

Ei palkata kaikkea mikä rapisee

Tessin, eli tuoreen Growth Leadin, ykköshomma on varmistaa, että Rakettitiede kasvaa – mutta ei niin kuin pikapullataikina vaan pikemminkin kuin hapanjuurileipä.

“Kasvu mahdollistaa paljon, mutta perusbisnestämme emme aio muuttaa: teemme jatkossakin vaativaa web-, mobiili- ja embedded-kehitystä emmekä aio paisua holtittomasti niin, että tekijöiden laatu kärsisi.”

Tessi korostaa, että työpaikan vaihtaminen on yksi elämän isoimpia asioita eli vaikka se on rekrytoijalle arkipäivää, kandille ei. “Haluan, että meille hakeva saa mahdollisimman realistisen kuvan siitä, mitä tuleman pitää. On tärkeää, että kaikille tarjotaan mahdollisuus vanhojen rakettitieteilijöiden tapaamiseen, jotta kuulee, millaista duuni oikeasti on.”

Sitten kun vakka löytää kantensa, ollaan hyvien asioiden äärellä. “Paras fiilis on se, kun uusi rakettitieteilijä kokee, että hän on nyt päässyt hänelle oikeaan paikkaan.”

Entä mikä on rekryliidin hommissa haastavinta? 

kissakuva

Tessin kissa Matilda tunnetaan hyvästä mausta.

“Kovan kilpailun lisäksi se, miten saadaan meille ihmisiä, joilla on tekkiosaamisen lisäksi rakettikulttuuriin istuvat arvot. Meille sopii monenlaiset tyypit eikä kaikkien tietenkään pidä olla samasta puusta veistettyjä, mutta esimerkiksi muiden kunnioituksesta ei voida tinkiä.”

Raketin komentosillan lisäksi Tessi viihtyy pliéiden ja piruettien parissa tai kotona hampaattoman Matilda-mummun karvaisessa kainalossa. 

Tervetuloa Raketti-remmiin, Tessi!

Halajatko rakettitieteilijäksi? Lue lisää täältä!


Lue myös:

Komentokeskuksen pakka sekaisin