“Tarkka kun tarvitaan” – nyt selvitetään ison kihon taustat

 
 
 

Kuuntele blogi tästä:

Yksi Raketin perustajista ei edes pidä tietokoneista järin paljoa. Monta luovaa projektia kerrallaan käynnistävä, stereotypioiden rikkomiseen tähdännyt perustaja paljastaa, että herkkä luovuus saattaakin olla konsultin tärkein ase.

Minua, anonyymia journalistia, vaivaa arvoitus. Millainen persoona Jarno Laine, yksi Raketin perustajista, oikein on? 

Odotan Jarnoa haastatteluun. Saapuuko firman iso kiho paikalle puku päällä, luuri korvalla, verenpaineet korvissa kohisten ja konsulttien takomat rahat taskuissa kilisten? 

Konsulttimaailman korkeatasoiset, neuvovat asiantuntijathan kyllä tunnetaan.

Kaikkea muuta. Jarno saapuu tapaamiseen villapaidassa ja sukkasillaan, istahtaa sohvalle teekupponen kädessään ja heilauttaa jalat sohvapöydälle.

“Hah! Meillä kaikki on samalla viivalla. Perustajat kiroilevat kädet savessa muiden kanssa. Jos jonkun on jääminen viivan alapuolelle, se on toimitusjohtaja, joka osaa ainoastaan Visual Basicia”, toteaa Jarno heti kättelyssä pyyhkien joka suuntaan läikkynyttä Oolongia.

“IT-konsultointi on ala, johon suhtaudutaan turhan vakavasti. Halusimme jo alussa rikkoa konsulttimaailman stereotypiaa”, hän jatkaa ja ottaa sohvalla mukavamman asennon.

Voiko konsulttimaailman stereotypiaa rikkoa?

Mielenkiintoni herää. Jarno näyttää tietävän, miten tiukassa istuvat stereotypiat rikotaan.

“Ajatus on alusta asti ollut, että haluamme tarjota asiakkaille järkeviä ratkaisuja rennosti teekupposen ääressä. Emme ole turhan vakavia, mutta kun tietää mitä tekee, on turha älyttömästi stressata”, Jarno kertoo muistellessaan Raketin perustamista edeltäviä aikoja vuodelta 2010. 

Niin. Mitä, jos palaveriin voisi tosiaan astella sukkasillaan ja istahtaa teekupin kanssa mukavasti sohvannurkkaan? Se oli ehkä silloin vielä vähän utopistinen ajatus. Paljon on vettä virrannut, vai kuvittelenko vain?

Takaisin tarinaan. Rakettitiede perustettiin, kun viidestä perustajasta neljä oli mukana start-upissa, jonka tie oli tulossa päätökseensä. Kaverukset hoksasivat, että konsultointi on tuottavaa ja kiinnostavaa puuhaa. 

“Päätettiin laittaa seuraava firma pystyyn ja jatkaa IT-konsultointia”, Jarno sanoo.

“Aluksi meillä oli paljon oppimista ja onnistumisia. Kysyntä meidän tyyppiselle konsultoinnille oli valtavaa. Se oli aikaa, kun iPhone ja Android alkoivat syrjäyttää nokialaisia – kaikenlaiset ideat kuulostivat todella mahtavilta. Kolme meistä teki TV-chatteja samassa firmassa jo kauan aikaisemmin, ns. 2000-luvun kuplassa. Ehkä kaheleimmista ylilyönneistä oltiin jo päästy yli”, Jarno kertoo. 

“Olin ensimmäisellä asiakkaallamme jo ennen kuin koko firma oli PRH:n mukaan olemassa”, Jarno huomauttaa. 

12 vuotta myöhemmin Rakettitiede tunnetaan omintakeisesta huumoristaan, kissameemeistä innostuvasta henkilöstöstään sekä verrattain pehmeisiin arvoihin, kuten mielenterveyteen, panostavasta yrityskulttuuristaan.

“Ollaanhan me aina yritetty tarjota jotain erilaista ja mennä oman devaajan hyvinvointi edellä. Huhujen mukaan meidät nähdään piireissä osaavina ja taitavina”, Jarno kertoo. 

Hyvä on, olen vakuuttunut. Haluan silti penkoa, kuka Jarno oikeastaan on. Mitkä ovat hänen motiivinsa?

Koodari, perustaja, talkkari ja Raketin luova ideamylly 

Istumme Jarnon kanssa Epicenterissä, jossa hän työskentelee nykyisellä asiakkaallaan, joka on vielä stealth-moodissa oleva pelifirma. 

Vuosien varrella Jarno on ratkonut niin isojen korporaatioiden, start-upien kuin pankkienkin teknisiä haasteita. Hänen työnsä ovat samankaltaisia kuin muillakin rakettitieteilijöillä: jatkuvia ja pitkiä, jopa muutaman vuoden kestäviä asiakassuhteita.

“Tykkään luovista haasteista ja ongelmanratkaisusta, jolla voidaan vaikuttaa ihmisten elämään”, Jarno selittää. Hän tunnustaa, että syvällä sisimmässään hän ei edes ole kovin suuri tietokoneiden ystävä. 

“Se on kuitenkin ylivoimainen työkalu, jonka avulla voi – paitsi luoda viihdettä – ratkoa vaikka mitä ongelmia”, Jarno tarkentaa. 

Asiakashommien lisäksi Jarno sekaantuu Raketilla myynnin, markkinoinnin ja rekryn tonteille. Lisäksi hän toimii talkkarina muutamalle konsultille.

“Myynnissä olen mukana väittelemässä ja tukena, rekryn puolella yksi teknisistä haastattelijoista. Markkinoinnissa on enemmän oma lehmä ojassa, kun tykkään touhuta videoita meidän Elinan kanssa. Hän tosin usein torppaa mun ajatukset, juuri kun ne ehtii nousemaan lentoon”, hän puuskahtaa.

Jarno on haastattelun aikana esitellyt jo huvin vuoksi koodaamaansa mobiilisovellusta loistoristeilyjen hintoja vahtaavasta hälyttimestä.

Luovuus ja uteliaisuus vaikuttavat olevan syvällä Jarnon sielun ytimessä. Hän on haastattelun aikana esitellyt jo huvin vuoksi koodaamaansa mobiilisovellusta loistoristeilyjen hintoja vahtaavasta hälyttimestä. 

Jarno on opiskellut muutaman vuoden tekstiilitaiteita ja hieman kauemmin akustiikkaa ja äänenkäsittelyä TKK:lla “ennen Aalto-aikaa”. Vapaa-aika hänellä menee muun muassa elokuvauksen, viiniharrastuksen sekä edellä mainittujen risteilyjen parissa. Jarno paljastaa, että hänen unelmatyöpaikkansa olisi Euroopan viinitarhoja halkovan jokilaivan kapteenina.

“Oon sanonut meidän myyjille, että ettikää mulle tollanen jokilaiva-asiakas, niin olen tyytyväinen”, hän haikailee.

En voi olla miettimättä, miten Jarnolla tuntuu olevan aikaa tälle kaikelle. Hän vakuuttaa työhyvinvoinnin olevan kunnossa ja motivaationa toimii mikäs muukaan kuin rakkaus lajiin sekä uteliaisuus maailmaa kohtaan. 

Visiona työpaikka ideanikkareille ja tekniikasta innostuneille ongelmanratkaisijoille

Vuosien varrella emoaluskin on kehittynyt ja kuupukuja on saanut tilata tasaisesti lisää aluksen miehistölle ja naisistolle.

“Tekeminen on muuttunut ammattimaisemmaksi. Joku viisas sanoi joskus, että kun palkkaa fiksumpia kollegoita, saa firman tasoa nostettua. Sillä taktiikalla ollaan menty”, Jarno sanoo.

Hänen mukaansa tavoitteena on aina ollut tarjota osaajille jotain erilaista konsultoinnin saralla.

“Meidät nähdään osaavina ja taitavina, mutta olemme ennen kaikkea maanläheisiä ja ystävällisiä tyyppejä. Toimimme aina tekijän terveys, ilo ja onni edellä”, hän pohdiskelee. 

“Toimimme aina tekijän terveys, ilo ja onni edellä.”

Uudet ajatukset, peloton asenne ja ideoiden kehittely näyttäisivät yhdistävän kaikkia rakettitieteilijöitä. 

“Raksulaiset ovat yleisesti ottaen kiinnostuneita monista asioista, ja ihmisillä on paljon harrastuneisuutta erilaisiin asioihin. On esimerkiksi 3D-printtauksesta tai pienelektroniikasta innostuneita tyyppejä, jotka menee ja keksii kaikenlaista uutta. Haluaisin tukea tätä harrastuneisuutta enemmän”, Jarno kertoo.

“Haluaisin tukea tätä harrastuneisuutta enemmän.”

Keskustelu ajautuu tulevaisuuteen samalla kun Jarno viimeistelee jo toista teekupillistaan.

“Toivon, että asiakkaat tulevat meille jatkossakin kaikkein mielenkiintoisimpien ongelmien kanssa”, hän pohtii.

Luovuus ja luova ongelmanratkaisu ovat Jarnon mukaan asioita, joilla kokenut konsultti tulevaisuudessakin kilpailee kehittyvää tekoälyä vastaan. Syvää ymmärrystä, odottamattomia ideoita ja sitä tiettyä, vain ihmisen tunnistamaa henkeä tulee siis vahvistaa konsultin sielussa.

“Ihmisestä voi tulla ulos odottamattomia asioita. Yritän aina saada luovaa puolta jengistä eloon.”

Ovatko sitten kaikki konsultit Jarnon mielestä luovia?

“Kyllä. Joskus se pitää repiä ulos niistä. Koodauskin on luovaa, mutta se harvemmin näkyy. Olimme puolikkaan firman kanssa hiljattain Paint & Wine -illassa. Siellä näkee, että ihmisestä on mahdollista saada ulos näitä odottamattomia asioita. Yritän aina saada luovaa puolta jengistä eloon,” Jarno pohtii. “Tosin niin se viinikin yrittää.”

Haastattelun päätteeksi kuva Jarnosta luovana, hyväsydämisenä ja kekseliäänä ohjelmistokehittäjänä alkaa muodostua. Tee on juotu ja asiakkaan koodihommat kutsuvat. Hyvästelemme, ja Jarno hipsii sukkasillaan takaisin isomman ruudun ääreen.

Jutun kirjoittaja on Raketin ulkopuolinen.