Rohkeutta uudistua, kokeilla ja innovoida tarvitaan enemmän kuin koskaan
Mielipide
AI

Tekoälystä pitää tehdä Pirkanmaan teollisuuden uusi kilpailukärki, kirjoittaa Rakettitieteen toimitusjohtaja Juha Huttunen Aamulehden mielipidekirjoituksessa.
Pirkanmaa on yksi Suomen merkittävimmistä teknologiakeskittymistä. Alueella on vahvaa ja perinteikästä teollisuutta, puolustusalan osaamista sekä ohjelmistoalan huippuammattilaisia. Tekoälyn nopean kehityksen myötä olemme kuitenkin murroksen edessä, joka haastaa ja tuo mahdollisuuksia alueen menestykselle.
Järjestimme hiljattain tilaisuuden, jossa parikymmentä yritysmaailman edustajaa Pirkanmaalta kokoontui pohtimaan tekoälyn mahdollisuuksia alueella. Konsensus oli selkeä: alueen yritykset eivät voi seurata tekoälyn kehitystä sivusta, vaan tekoälystä on tehtävä alueellinen kilpailukärki.
Tekoäly tuo uusia mahdollisuuksia luoda tuotteita nopeammin markkinoille. Sen avulla innovaatioita voidaan testata ja hioa jo ennen kuin ne ovat tuotantovalmiita.
Samalla ohjelmistokehityksen muuttuminen herättää huolta, kun tekoäly kirjoittaa yhä suuremman osan koodista. Asiantuntemus ei kuitenkaan häviä kehityksen aallonharjalla. Koodin kirjoittaminen vähenee, mutta monimutkaisten kokonaisuuksien ymmärtämisen ja tekoälyn ohjaamisen tarve kasvaa. Näissä kovia ammattilaisia tarvitaan edelleen.
On selvää, ettei tekoäly itsessään ratkaise kaikkea. Pirkanmaalla on esimerkiksi runsaasti raskaan teollisuuden ja työkoneiden valmistajia. Nämä laitteet "syövät" jatkuvasti enemmän älyä ja automaatiota. Tuotantokoneissa ja niiden kriittisissä järjestelmissä turvallisuus ja luotettavuus ovat kaikki kaikessa. Massiivista tehdaskonetta tai liikkuvaa työkonetta ei voi tulevaisuudessakaan jättää pelkän tekoälyn varaan. Uusi valttikorttimme voikin olla juuri se, miten ohjelmisto-osaaminen ja teollisuus yhdistetään tekoälyn luomiin mahdollisuuksiin luotettavasti ja turvallisesti.
Koska alueen yritykset ovat vielä hyvin eri vaiheissa tekoälyn hyödyntämisessä, siilojen purkaminen on elintärkeää. Jatkuva dialogi ja konkreettisten kokemusten jakaminen yli toimialarajojen ovat paras tapa varmistaa, ettei kehityksessä jäädä yksin. Siksi rohkeutta uudistua, kokeilla ja innovoida tarvitaan enemmän kuin koskaan.
Juha Huttunen, toimitusjohtaja, Rakettitiede
Tämä kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä heinäkuussa 2026.