Lauri lähti Raketista ja ryhtyi yrittäjäksi – ei suosittele kaikille

 
 
 

Kuuntele blogi tästä:

Moni asia full stack -konsultin arjessa on friikkuna samaa kuin konsulttifirman palkkalistoilla. Se on myös toisenlaista elämää. Suurempaa vapautta. Potentiaalia tienata enemmän. Isompia riskejä. Entinen rakettitieteilijä Lauri Naalisvaara ei välttämättä suosittele samaa siirtoa kaikille.

Full stack -kehittäjä Lauri viihtyi Rakettitieteen riveissä 3,5 vuotta, kunnes irtisanoutui kesällä 2020. Veri veti freelance-yrittäjyyden pariin. 

Kipinä yrittäjyydestä kyti jo Laurin aloittaessa Raketin leivissä.

"Kuultuani huhuja huikeita summia laskuttavista freelancereista ajattelin, että yrittäjyys voisi olla eräänlainen end game omalle konsulttiuralleni. Tuolloin vielä tuntui, että tarvitsin enemmän kokemusta sekä sovelluskehityksestä että konsulttimaailmasta yleensä. Siksi lähdin Raketille”, Lauri sanoo.

Rakettitieteen palkkamalli ja toimintatapa ovat Laurin mukaan puoliyrittäjämäisiä. Siksi pesti rakettitieteilijänä tuki suunnitelmaa yrittäjyydestä.

“Iso, laskutukseen sidottu liksa ja vapaus valita itse projektit. Raketilla pääsin lähelle neuvottelupöytiä, kun olin mukana myymässä itseäni projekteihin. Tästä muodostui kokonaisuus, joka vei minua ammatillisesti haluttuun suuntaan.”

Riskejä on otettava

Arki friikkuna on samanlaista kuin konsulttifirman riveissä. Tavallaan. 

Parhaillaan Lauri kirjoittaa koodia uuden Prisma.fi-verkkokaupan parissa. Hän viihtyy käyttäjäläheisessä projektissa, koska siinä on paljon teknisiä haasteita. Verkkokaupat kuuluvat tavallisten kaduntallaajien arkeen, joten verkkokauppamaailma on kehittäjän silmin helposti lähestyttävissä.

Yrittäjänä on mahdollisuus tienata muutamia kymmeniä prosentteja enemmän kuin konsulttiyrityksen leiviskässä. Joku saattaa kahmia jopa 50 pinnaa enemmän, jos oikein hyvä tuuri käy. 

Friikkuuden ehdottomiin etuihin lukeutuvat Laurin mukaan vapaus ostaa työvälineet oman firman piikkiin sekä mahdollisuus sijoittaa yrityksen rahoja ennen palkkaveroa. 

“Olin toki miettinyt myös erilaisia riskejä. Saikkupäivät ja penkillä istuminen ovat niitä, koska silloin en tulisi saamaan edes lämmintä kättä”, Lauri sanoo.

Lauri käyttää muun muassa Rakettitiedettä apuna toimeksiantojen etsimiseen.

"Haluan tehdä haastavia projekteja hyvillä teknologioilla osaavien ihmisten kanssa. Tämä mahdollistaa itsensä kehittämisen devaajana parhaiten. ​​Hyvän projektin löytämiseen kannattaa käyttää välittäjäyritystä, jolla on jo valmiit kontaktit asiakasmaailmaan.”

Lauri käyttää muun muassa Rakettitiedettä apuna toimeksiantojen etsimiseen.

“Minulla on muitakin välittäjiä. Myyn osaamistani myös itse tai tuttujen kautta esimerkiksi LinkedInissä. Tämä mahdollistaa sen, että on isompi skaala projekteja, joista valita.”

Rahaa jää omiin taskuihin tietenkin enemmän, jos onnistuu saamaan duunia ilman välikäsiä. Ja jos on hirveä hoppu saada uusi projekti, se löytyy kohtuullisen rivakasti ja ilman penkillä istumista.

Toisaalta, jos ei löydä mitään, ei saa mitään. Lauri ei tosin ole toistaiseksi kuluttanut vaihtopenkkiä laisinkaan. 

“IT-alalla on myös työntekijänä hyvät palkat ja edut. Lisäksi työ on suhteellisen rentoa toimistotyötä ilman sen kummempia riskejä. Tarvetta lähteä yrittäjäksi ei välttämättä ole, jos on tyytyväinen asemaansa.”

“En tiedä, voiko tätä suositella. Yrittäjyys vaatii omanlaisensa luonteen: täytyy sietää suurempaa riskiä. IT-alalla on myös työntekijänä hyvät palkat ja edut. Lisäksi työ on suhteellisen rentoa toimistotyötä ilman sen kummempia riskejä. Tarvetta lähteä yrittäjäksi ei välttämättä ole, jos on tyytyväinen asemaansa”, Lauri toteaa.

Osaamisen on oltava top notch 

Osaamista kartuttavia projekteja Lauri priorisoi, koska yrittäjänä on pakko. Hän kun on itse se tuote, jota myös itse myy. 

“Yrittäjänä luottamus omaan osaamiseeni on ihan ytimessä. Osaamisen pitää olla top notch, jotta voin itsevarmana asiakkaalle kertoa, mitä voin tarjota”, Lauri pohtii.

Hän myös kieltäytyy prokkikista, jotka eivät kehitä osaamista vaan saavat lähinnä haukottelemaan. 

“Ei ole varaa jäädä asemaan, jossa ei kehity. Lyhyen aikaa voi toki tehdä sellaistakin, mutta hommasta katoaa silloin äkkiä mielenkiinto ja palo. Sitten itseään on tosi vaikea myydä.”

Oma osaaminen on yrittäjyyden peruskivi, josta täytyy olla vastuussa jatkuvasti. Lauri täsmentää, että perusosaamisellakin pärjää.

“Ei tarvitse olla mikään rokkistarakehittäjä. Usein asiakkaat tarvitsevat ihan perustyyppejä. Osaamisen sanoittaminen on silti tärkeää: pitää osata tuoda oma osaamisensa vahvasti ilmi.”

Konsulttimaailman konkarilla on oltava myös taito mukautua erilaisiin kommunikaatiotyyleihin.

“Olen nähnyt monesti sivusta, että puutteet esimerkiksi kommunikaatiotaidoissa tai teknisessä osaamisessa johtavat siihen, että muut tiimiläiset eivät ole samalla aaltopituudella”, Lauri toteaa.

Moni tiimi arvostaa tunneälykästä ihmis-ihmistä, mutta joskus taas pisteet nousevat teknisen kommunikoijan kanssa. Pidempi kokemus konsulttimaailmasta tukee tässä(kin) ristiaallokossa navigoimisessa.

Vapaus on suuri vankila?

Yrittäjyydessä parasta ja pahinta on vapaus. Ihanaa on, että voi olla töissä ja lomalla vaikka fifty-sixty vuodesta. Palkka ei valitettavasti juokse, jos Lauri lepää laakereillaan. Pitää myös kehittyä.

“Luonteeni vaatii, että on tarve kehittää jotain koko ajan. Etsin aktiivisesti tapoja kehittyäkseni osaajana ja pitääkseni itseni relevanttina asiakkaille”, hän kertoo. 

Yrittäjyys on Laurille tapa hypätä seuraavalle tasolle. Toisaalta kehittäjäluonteisena hän painii työn ja vapaa-ajan tasapainottamisen kanssa.

“Olisi hauskaa voida vain kytkeä aivot pois päältä tästä hommasta – olisipa se niin yksinkertaista”, Lauri naurahtaa.

Yrittäjyys tarjoaa avaimet vapauden tasapainon löytämiseen.

“En itse ole täysin vielä siinä pisteessä – mutta vielä jokin päivä!” 

Vuoden 2023 Lauri aikoo aloittaa siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon. Tarkkaa pläniä toteutukseen ei vielä ole. Ainakin hän aikoo tehdä vähemmän töitä, ja sen mahdollistaa muhkea palkkapussi.