Mitä menestyneiden riskisijoittajien tuoreet sijoitukset kertovat tulevaisuuden arjesta?

 
rakettititede_riskisijoitus_tekoaly_tulevaisuus.png
 
 

TechCrunch on keksinyt mutustella tulevia trendejä startup-rahoituksen kautta.

Idea on yksinkertainen: Otetaan joukko menestyneitä riskisijoittajia, ts. sellaisia, jotka ovat aikanaan sijoittaneet hulluiltakin kuulostaviin ideoihin, ja näistä ideoista on sittemmin syntynyt laajasti menestyvää liiketoimintaa. (Ja sijoittajille meheviä exittejä.) Pidetään tällaisia sijoittajia track recordinsa perusteella ”tulevaisuuden näkijöinä”.

Mihin nämä ”näkijät” ovat sijoittaneet viimeisen puolen vuoden aikana, ja miltä tulevaisuuden arkemme näyttää, mikäli nämä sijoituskohteet menestyvät isosti?

Katsotaanpas mitä Crunchbasen sijoitusdata kertoo.

1. Tekoälyrobotit bisneskäytössä

Myynti, markkinointi ja asiakaspalvelutyö muuttuvat tehokkaammiksi, kun virtuaaliagentit ottavat roolia kuluttajakampanjoiden testaamisessa, myyntisaumojen tunnistamisessa ja vaikkapa lentoyhtiöiden tai operaattoreiden asiakaspalvelussa (halleluja).

2. Tekoälyassistentit joka kotiin (ja kukkaroon)

Sijoittajat uskovat että muutaman vuoden kuluessa perheenjäsentä muistuttava virtuaaliassistentti paheksuu heräteostoksiamme ja valmentaa rahankäyttötottumuksiamme. Ehkä homo economicus todella kaivautuu joskus esiin piilostaan?

3. Tiloja ‘on demand’

Miksi asuin- tai toimistotilan pitäisi olla kiinteä ja muuntumaton? Miksi vuokranantajan pitäisi itse seuloa luotettavat vuokralaiset ja hallinnoida tilojaan? Ja miksei opiskelijaboksin etsiminen ja vertailu voisi olla yhtä helppoa kuin matkakohteiden TripAdvisorissa? Oleskelutiloissa liikkuvat isot rahat, ja tehostamisen varaa on paljon. Sijoittajat tykkäävät.

4. Lisää älyä älyliikkumiseen

Kun liikkumisesta rakennuksissa ja liikenteessä kertyy jo massoittain dataa, on aika käyttää analytiikkaa logistiikan optimointiin, turhan odottelun minimointiin ja toisaalta kuljettajien tulojen maksimointiin. Ja jos jotakuta huolettaa, että ruudut varastavat liikenteessä kulkijoiden huomion, aina voi napata videon ja kannella virtuaaliyhteisölle.

TechCrunch lopettaa toteamalla, että bisnesmallien täyskäännökset ja uudenlaiset sovellusalueet ovat startupeissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Voimme siis vain arvailla, millä kaikilla elämänalueilla näemme tulevaisuudessa sovellettavan tekoälyassistentteja, alustataloutta tai liikkumiseen liittyvää analytiikkaa.

”Odotellessa saamme nauttia (?) visiosta, jossa juttelemme humanoidirobotin kanssa matkalla väliaikaiseen kotiimme tai toimistoomme tehokkainta mahdollista reittiä pitkin, jonka teknologia meille valitsee.”

Linkki alkuperäiseen artikkeliin täällä.

 

 

Avainsanat: #ohjelmistokehitys #startup