Diablogi: devaajan viiden tähden Mieli-menu
Mitä tapahtuu, kun kaksi Rakettitieteen kehittäjää ja yksi Mielenterveyden keskusliiton asiantuntija laitetaan samaan virtuaalihuoneeseen?
Tähän ei sisälly mitään punchlinea.
Rakettitieteen konsultit Minna Wahlroos ja Jari ”Jartza” Tulilahti sekä Mielenterveyden keskusliiton Henna-Riikka Myrskylä juttelevat IT-alasta ja siitä, mistä devaajan mielekäs Mieli-menu koostuu. Ja ei, nyt ei puhuta (pelkästään) ruoasta – sen sijaan ruoditaan työn taakkoja ja kipupisteitä ja sitä, miten nämä saadaan nujerretua.
Alkupalat: työssä jaksamisen kipukohdat IT-alalla
Mitkä ovat IT-alalla tyypilliset ongelmat työssä jaksamiseen? Sieltä mistä aita on matalin, niin ei stressaa niin paljon? Eiku?
Jartza: Yleinen ongelma on epärealistiset odotukset. Teemme tyypillisesti jotain uutta ja on vaikeaa arvioida, miten kauan johonkin työhön menee, jos sitä ei ole ennen tehnyt. Itselläni kesti yli kymmenen vuotta, että opin lisäämään ekstraa ensimmäisen aika-arvion jälkeen. Asiakashan odottaa valmista luvatussa aikataulussa. Tämä voi stressata – varsinkin konsulttityössä. Huippuammattilainen haluaa säilyttää kasvonsa ja puskee pitkää päivää. Tällainen käy nupin päälle, sen tietää jokainen.
Minna: Komppaan samaa ongelmaa. Jos vaaditaan aika-arviota, koetan laittaa mukaan pientä bufferia, koska usein on mahdotonta arvioida uutta, kun ties mitä sieltä voi löytyä. Kompastuskivenä voi olla esimerkiksi se, että avainhenkilö on vaikka Intiassa ja vaikeasti tavoitettavissa.
Henna-Riikka: Onko sopimuksissa olemassa takaportti, ettei tarvitse stressata rahojen menettämistä ja projektin kannattamattomuutta, jos aikataulut venyvät?
Minna: Sopimuksellisesti korjaamisessa on se ongelma, ettei tätä ratkota tyypillisesti rahallisesti vaan enemmän tunnepohjaisesti.
Henna-Riikka: Jos tämä on tunnepohjainen ongelma, vaikuttaako organisaatiokulttuuri tilanteen stressavuuteen?
Jartza: Suhtautuminen on vaihtelevaa ja projektikohtaista. Konsulttihommissa toimimme yleensä asiakkaan organisaation osana aivan kuin olisimme siellä töissä. Nuorella ja vielä kokemattomalla firmalla odotukset saattavat olla epärealistisia. Tällä hetkellä olen töissä Suunnolla, jolla on vuosikymmenten kokemus tuotekehityksestä. Siellä ollaan realistisia ja tiedetään, että fyysistä tuotetta tehdessä tulee ongelmia. Jos aika-arviomme on kolme viikkoa ja tämän jälkeen todetaan, että tuli ongelmakohdat X, Y ja Z, niin kukaan ei hirtä sinua.
Minna: Kyse on siitä, ettei tahtoisi tuottaa pettymystä. Asiakkaan pettyessä päädytään usein siihen, ettei sopimusta jatketa. Onko se sitten suuri menetys muuten kuin tunnepohjaisesti kenellekään? Ei välttämättä.
Jartza: Toisaalta on niitä, jotka ymmärtävät epärealistiset odotukset ja jatkavat sopimusta juuri siksi.
Toinen kipukohta on se, millaista laatua haluan tehdä 25 vuoden työkokemuksellani. Asiakas voi olla tyytyväinen ja koodi toimii, mutta murheita tulee sitten, kun toinen koodari kehittää parin vuoden päästä uusia ominaisuuksia ja miettii, että mitähän hittoa tässä on tehty. Koodi ei ole niin hyvin jäsenneltyä, dokumentoitua ja kommentoitua kuin pitäisi. En halua tehdä sellaista, jonka kanssa joku muu joutuu tappelemaan parin vuoden päästä.
Henna-Riikka: Monet haluaisivat täydellistä, mutta mielestäni palvelumuotoilusta tuttu Minimum Viable Product on kaikessa työelämässä käyttökelpoinen malli: tehdään tarpeeksi hyvä, mutta ihan aina ei tarvitse tehdä täydellistä. Kaikkea ei tarvitse ylisuorittaa.
Minna: Haluan heittää tuohon vasta-argumentin silläkin riskillä, että kuulostan kärkkäältä. MVP kuulostaa lähtökohtaisesti järkevältä, mutta on kokemukseni mukaan usein naiivia ajattelua.
Kommunikaatio on voinut mennyt vinoon, jos oletetaan, että MVP onkin valmis tuotantojärjestelmä. Konsultin tulisi sanoa, että olette ampumassa itseänne jalkaan ja voin vetää liipaisimesta, jos ihan varmasti näin haluatte. Mutta haluatteko oikeasti? Nämä ja nämä ovat asiat, joita ollaan tekemässä ja ne saattavat jäädä tekemättä, jos tuudittaudutaan ajatukseen, että tässä vain pyydettiin MVP:tä.
Jartza: Olen Minnan kanssa samoilla linjoilla – ehkä taistelemassa tuulimyllyjä vastaan – ettei IT-alalla pitäisi tehdä niin paljon MVP:tä. Heitän aina vastakysymyksen MVP:tä pyytävälle asiakkaalle, että oletteko valmiita aloittamaan puhtaalta pöydältä sitten, kun siitä joskus tehdään tuote? Jos asiakas ei halua heittää MVP:tä roskiin, totean, ettemme sitten tee MVP:tä, vaan ensimmäisen version karsituilla ominaisuuksilla.
Minna: Henkinen taakka voi jäädä devaajalle, vaikka konkreettinen ongelma olisi muualla. Jos odotukset ovat olleet järjettömiä ja kehittäjä on palkattu tekemään kahdessa viikossa kahden kuukauden keissiä, arvion tehnyt asiakkaan henkilö joutuu elämään arvion kanssa, mutta suorituspaineet ovat devaajalla.
Pääruoka: työn kuormittavuuden hallinta
Kuormaa tulee, mutta miten ihmeessä se järjestellään? Mikä on työnantajan rooli kuormittavuudessa?
Minna: Kuormittavuutta voi hallita tehokkaammalla tekemisellä tai jäsentelemällä työtä osiin. Tai jos menee brute forcena, niin painottamalla mm. fyysistä hyvinvointia. Ei kukaan voi vetää täysillä ikuisuutta. Joskus tekee mieli mennä aivan liian lujaa, mutta silloinkin täytyy huomioida vastapainot. Agilen mukanaan tuomat metodit, kanban ja scrum, oikein käytettyinä, auttavat kyllä.
Jartza: Yksi tärkeimpiä asioita olisi oppia ace-kommunikaatio paremmin eli tunnistaa, milloin on liikaa hommia. Nykyään kun kaikilla on agile-meiningit käytössä ja kaikki allokoidaan, niin on sanottu vaikka, että meillä on kuukauden sprintti ja sinä teet näistä nämä ja nämä. Jos minulle annetaan kuusi taskia, pyydän valitsemaan ensin vain kolme tärkeintä. Jos sprintissä jää aikaa, taskeja voi lisätä. Koodaamisessa on tärkeää flow-tila, mutta jos on liian monta taskia kerralla, siihen ei pääse millään.
Minna: Järjestelmää voi käyttää oppikirjan mukaan, mutta ihmiset pystyvät keskittymään eri määrään asioita ja jokaisella on erilaiset vahvuudet. Hommia pitää tasapainottaa tiimin jäsenten mukaan.
Henna-Riikka: Prosessien tarkoitus on helpottaa eikä kuormittaa. Välillä paljastuu, että jokin prosessi on vain taakka, jota noudatetaan, koska “näin on aina tehty”, vaikka lopputulos ei palvele mitään.
On henkilökohtaista, kuinka paljon kukin kestää stressiä, mutta yleisesti on huolestuttavaa, jos on jatkuvasti stressaantunut eikä palaudu. Työuupumus ei ole diagnostinen sairaus, mutta se on tulos psyykkisten voimavarojen hiipumisesta.
Jartza: Esihenkilöt tai tiiminvetäjät pystyvät vaikuttamaan tähän tuntemalla työntekijät paremmin kuin vain ”moikka moi” -periaatteella. Tietämällä jokaisen vahvuudet ja osaamisalueet he pystyvät jakamaan taskeja sen mukaan. Välillä oletetaan, että kun teit tämän näin hyvin, osaat varmasti tämänkin. Sitten voikin tulla eteen jokin uusi juttu, johon ei ole ehtinyt tutustua ja uuden opiskelun myötä kuorma kasvaa.
Henna-Riikka: Esihenkilön on tärkeää nähdä yksilön kasvumahdollisuudet, mahdollistaa kasvu ja tukea työuraa ja osaamista. Jos pitää koko ajan opetella uutta, pitää olla yhteisymmärrys siitä, että työntekijä oikeasti haluaa kehittyä siihen suuntaan.
Toinen pääruoka: työn ja vapaa-ajan suhde
”Sen kun vaan unohdat ne työasiat.” Kerrotko vielä miten? Tuleeko koodi uniin?
Jartza: Olen aina sanonut, että koodaaminen on 80 % aivojen käyttämistä ja 20 % naputtelua. Joskus on hetkiä, että istun koneen ääressä, musiikki soi ja surffaan YouTubessa. Samaan aikaan päässä hahmottuu, miten sen koodin kirjoittaa. Kun hahmottelu on saatu valmiiksi – ja tähän voi mennä joskus vaikka koko päivä – koodin saattaa pystyä kirjoittamaan tunnissa valmiiksi ja se on siinä. On myös vaikeaa sanoa aivoille, että älä nyt pohdi tätä ongelmaa, vaan se voi tulla ajatuksiin vuorokaudenajasta riippumatta.
Henna-Riikka: Koodaaminen ja Youtubessa selailu tapahtuu suurin piirtein samoilla aivoalueilla, mutta jos haluaa tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia, päivän aikana olisi hyvä aktivoida eri aivoalueita, sillä se tukee palautumista ja hyvää unta.
Tämän voi ajatella vastakohtina: aivotyöläisen kannattaa tauon aikana tehdä jotain fyysistä, sisätyössä olevan mennä ulos ja päättelyä tekevän harrastaa jotain intuitiivista.
Jartza: Minulla on se etu, että asun maaseudulla keskellä metsää ja ikuisuusprojektinani on talonrakennus. Välillä vaikka sirkkelin ääressä päähän putkahtaa, että näinhän se koodi pitää tehdä.
Henna-Riikka: Todennäköisesti vastaus tuleekin aivoille helpommin, kun on muuta ajateltavaa.
Minna: Aloin nelisen vuotta sitten vastuun kasvaessa yllättäen kokeilla erilaisia keinoja stressitasojen nousuihin. Pienet kävelytauot lähinnä vain vetivät huomion pois tekemisestä ja vaikeuttivat pääsyä flow-tilaan. Lyhyet, etenkin tiimin kesken pidetyt, tauot ovat olleet minulle ok ja daily-palaverit vain virkistävät. Minulle sopii mikä tahansa sellainen, joka ei vie kovin pitkälle työskentelystä ja joka jollain tavalla sitoutuu rutiineihin. Salilla käynti puolestaan on ollut ehkä paras vastapaino työlle.
Henna-Riikka: Ihminen on rutiiniensa orja. Uusi työhyvinvointia tukeva rutiini kannattaa lisätä vanhan rutiinin alkuun tai loppuun. Jos alat yhtäkkiä vaikka joogata 20 minuuttia iltapäivällä ilman mitään vakioaikaa, niin kyse on isosta muutoksesta eikä se pidemmän päälle toimi. Mutta jos haet kahvin ja päätät, että kahvin tippuessa teet minuutin venytyksen, se toimii paljon paremmin verrattuna jonkin ihan järjettömän systeemin luomiseen.
Jartza: Minäkin olen huomannut tuon toimivan. Nykyiset daily-palaverit ovat hyvin organisoituja, koska ne kestävät vain vartin. Siinä ei kuitenkaan pääse ihan irti töistä. Haen yleensä dailyn jälkeen jousipyssyn varastosta ja käyn ampumassa parikymmentä minuuttia tauluun.
Henna-Riikka: Mieletöntä! Siinä yhdistyy se, että menet työtilasta pois, pystyt katsomaan pidemmälle, teet fyysisesti ja sinun on pakko keskittyä aivoilla, mitä kätesi tekevät.
Jartza: Varsinkin kun maalitauluni on niin pieni, että jos ammun ohi, niin minulla menee tunti tai kaksi nuolten etsimiseen metsästä.
Santsikierros: liikunta ja ravinto
Devaajat syövät epäterveellisesti eivätkä liiku tarpeeksi. Typerä myytti vai ikävä fakta? Salille pumppaamaan rautaa ja proteiinipatukkaa naamariin, niin kaikki skulaa aina koodauksesta lähtien?
Minna: Ainoa yleispätevä stereotypia on vain se, että jos koodaa työkseen, niin ei varmaan inhoa koodaamista. Mitä tulee myyttiin, niin varmasti on vähän liikkuvia ja epäterveellisesti syöviä devaajia ja varmasti on näiden vastakohtia.
Jartza: Ainahan myytti lähtee jostain tosielämän jutusta mutta kärjistettynä.
Jos en olisi nähnyt muuta kuin nykyisen asiakkaani ympäristön, väittäisin, että koodarit ovat urheiluhulluja. Suunto on urheilukelloja valmistava yritys, jossa koodarit juoksevat maratoneja sekä ultramatkoja ja hölköttelevät päivittäin 10 kilometrin lenkkejä testatakseen tuotteitaan.
Muinaishistoriassa olin demoskenessä, jossa kerran vuodessa kokoonnutaan Hartwall Areenalle, sammutetaan kaikki valot ja koodataan 24/7 visuaalisia ja audiovisuaalisia teoksia. Siellä on paljon vastakohtia näille urheiluhulluille.
Olen siis nähnyt molemmat ääripäät. Varmasti tässä on jokin semmoinen normaalijakauma eli molemmista päistä löytyy porukkaa ja suurin osa jää siihen johonkin keskivaiheille.
Henna-Riikka: Liikunta ja ravinto ovat mielenterveyden ulkoisia asioita, jotka kannattaa olla kunnossa. Ruokailusta nostaisin esiin sosiaalisen puolen, koska läheisten kanssa syöminen vahvistaa sosiaalista hyvinvointia. En halua ruveta jeesustelemaan millään terveellisellä ruoalla, kunhan muistaa kuunnella itseään. Syö sitä, mistä tulee hyvä olo.
Nykyihmisellä on vinoutunut käsitys liikunnasta. Kaikki liike on hyvää eikä aina tarvitse vetää verenmaku suussa. Toimistotyössä asentoa voisi vaihdella koko päivän eli seuraava asento olisi aina se paras.
Jartza: Osasyynä myytin syntymiseen on se, että vain toinen ääripää on saanut mediahuomiota. Assemblyn tyylisistä tapahtumista kirjoitetaan ja puhutaan, mutten ole nähnyt yhtäkään artikkelia Suunnon tai Polarin henkilökunnan urheiluaktiivisuudesta.
Minna: Sen lisäksi, että demopartyt saavat julkisuutta, ne eivät välttämättä anna realistista kuvaa työn tuloksesta. Niissä tehdään asioita lyhyessä ajassa, mutta kuinka usein ne ovat kestäviä ratkaisuja, jotka soveltuvat laajan asiakaskunnan käyttöön? Se on eri asia eikä sitä usein käsitellä.
Jartza: Demot luokitellaan nykyään taiteeksi, ja taide ja tuote ovat kaksi eri asiaa. Veikkaan, että uutinen jonkin teknologiayrityksen henkilöstön liikuntafriikkiydestä ei välttämättä ylitä muutenkaan uutiskynnystä tai ole mediaseksikästä. 6 000 nörtin asettuminen Hartwall Areenalle tietokoneidensa kanssa saa paljon helpommin lukijoita.
Jälkiruoka
Mitä tästä keskustelusta on tärkeintä muistaa vielä huomennakin?
Henna-Riikka: Anna aivoille hyvät tauot, liikuta kehoa päivän aikana äläkä jätä syömättä. Ja sitten nostaisin tähän vielä esimerkillä johtamisen: jokaisella pitää olla mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön.
Minna: Fyysinen vastapaino, oli se mitä tahansa jousiammunnasta salilla käyntiin. Itse työstä lisäisin vielä, että tiedostetut tai ylipäätään selkeät odotukset tekevät paremman päivän.
Jartza: Pitää muistaa nukkua.
Henna-Riikka: Just näin.
Rakettitiede juhlii tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään katseet tiukasti horisontissa. Jotta tulevat vuosikymmenetkin tuottavat asiakkaillemme tehokasta työntövoimaa vaativaan ohjelmistokehitykseen, halusimme yhdessä Mielenterveyden keskusliiton kanssa pohtia, mitä voisimme tehdä alalla paremmin. Päätimme aloittaa lähtölaskennan kohti mielenterveysmyönteisempää huomista ja lähdimme matkalle etsimään keinoja organisaatiokulttuurien ja työntekijöiden jaksamisen kehittämiseen.
Osta vastahuollettu ja katsastettu konsultti!
Lue myös:
Rakettitiede väittää: tulevaisuuden ohjelmistokieli on Mieli
IT-johtajat äänessä: miten ihmisiä johdetaan tänään?
Bugaava Mieli on IT-alan mörkö – johtamisen merkitys henkilöstön työssäjaksamiseen
Hot or not? Aikamatka ohjelmointikielien maailmaan
Rakettitieteilijöiden 10 käskyä laadukkaan kooditulevaisuuden puolesta