Mihin on ATK-maailma menossa? IT-bisneskonkarin tuuminkeja
Digitalisaatiosta ja IoX-buumista voisi saada käsityksen, että digiaika on IT-maailmassa perin juurin erilainen kuin “vanhat hyvät ajat”. 20 vuotta alalla työskennelleelle Timo Aittoniemelle asiat näyttäytyvät pikemminkin jatkumona, jonka ytimessä vanhat totuudet pysyvät. Koodaamista tarvitaan kyllä enemmän kuin ennen, mutta se on edelleen abstraktien ajatusten kääntämistä mekaanisiksi komennoiksi, kuten on aina ollut. Tässä vaaditaan ihmistä, ja ihmisissä on (isoja) eroja. Tekijöiden suurten tasoerojen vuoksi pelkillä hinnoilla pelaaminen ja resursointisopimusten ketjuttaminen ei ole lopulta kenenkään etu.
Olen ollut tässä bisneksessä parikymmentä vuotta. Näin liiketoimintaihmisen näkökulmasta monikaan asia ei ole muuttunut. Ehkä suurin muutos on ollut se, että kehitetäänpä yrityksissä mitä tahansa, nykykehitys tarvitsee välttämättä lisää teknologiaa (koodia). Ja uusi teknologia tarvitsee aina tekijöitä, vaikka ostettaisiin valmisjärjestelmiäkin. Robotiikka ei ole vielä korvannut osaavaa koodintuottajaa, eikä siitä ole pelkoa jatkossakaan -- toki työt muuttunevat ammattilaisen näkökulmasta koko ajan mielenkiintoisemmiksi. Edelleen koodaaminen on (Markomme sanoin) "miten ilmaista abstrakteja ajatuksia mekaanisina komentoina".
Yritysten on kautta aikojen ollut vaikea löytää hyviä mekaanisen komennon tekijöitä. Toki hyvien työntekijöiden löytäminen ylipäänsä on aina ollut vaikeaa, mutta tämä on mielestäni korostunut, kun puhutaan atk-ajoista. IT-ammattilaiset ovat oman arvonsa tuntevia ihmisiä. He miettivät tarkoin, mihin firmaan lähtevät. He tutkivat kaikki saatavilla olevat lähteet, kyselevät tuttaviltaan. Monilla urasuunnitelmat ovat selkeästi etusijalla, kun he miettivät seuraavia siirtojaan ja kaiken kaikkiaan suunnitelmallisuus paistaa läpi useimpien valintojen.
Myös sillä on paljon merkitystä, miltä työpaikka kuulostaa ja näyttää vertaisryhmän sisällä. Haluaako koodauksen huippuammattilainen töihin perinteiseen teollisuusyritykseen? Millä keinoin hänet saisi houkuteltua sinne jo sen olemassa olevan atk-päällikön kollegaksi? Tai miksi huippukonsultti haluaisi töihin yritykseen, jonka muut työntekijät tuottavat asiakkaan näkökulmasta bulkkikoodia?
Hyviä tekijöitä on liian vähän
Mihin nämä kaikki sitten summattuna johtaa? Tilanne on nyt se, että koodia on ja tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sitä tarvitaan määrällisesti enemmän, sillä markkinoille tulee kysyntää jatkuvasti ihan uusilta toimialoilta ja toimijoilta. Koodia tarvitaan myös laadullisesti enemmän, sillä edelläkävijät ymmärtävät tarvitsevansa ja osaavat myös vaatia syvällisempää ymmärrystä liiketoiminnastaan. Myös ylläpidon ja jatkokehityksen tarve kasvaa olemassa olevan koodimassan kasvun myötä.
Tämä on tietenkin vaikuttanut siten, että kysyntä on luonut niukkuutta ja että hyviä tyyppejä on vaikea löytää ja saada palkattua. Pula on kuulemma levinnyt hyvistä tyypeistä jo keskinkertaisiin asti. ‘Kokeneisuutta’ ei voi kouluttaa, ja siten vaikka ihmisiä valmistuu kouluista, koulutus ei ole nopea oikotie kokeneiden osaajien tarpeeseen.
Edellä mainitut ongelmat antavat moderneille IT-konsulttiyrityksille oivan markkinaraon. Yritykset jotka pystyvät olemaan houkutteleva työpaikka kokeneelle, osaavalle ja vaativalle konsultille, pystyvät tarjoamaan sellaista myös asiakkaalleen. Konsulttiyrityksen pitää pystyä luomaan yhteisö, jonne nämä osaajat haluavat tulla vertaistensa joukkoon. Jos tässä onnistutaan ja puskaradio kuuluttaa, niin rekry vetää ja he pystyvät tarjoamaan asiakkailleen sen vaikeankin paikan tekijää.
Osto-osastolla on turhankin paljon valtaa
Samaan aikaan yritykset (ostajat) säästävät. Hankintaosastot tekevät puitesopimuksia, joissa merkittävin “laadullinen” kriteeri on alhainen hinta. Seuraavaksi tärkein asia on säästö, joka syntyy, kun puitesopimukset tehdään vain muutaman tahon kanssa. Tämä hankintayksiköiden valta tarkoittaa samalla myös sitä, että substanssiosaaminen korvataan hintaneuvotteluosaamisella. Hintaneuvotteluissa sellaisenaan ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta Hannu Hintaneuvottelija ei kykene arvioimaan, onko devaajan tuottama koodi laadukasta, keskivertoa vai vessapaperikategoriaa. Niin surullista.
“Ne osaa vain diilata bulkkia, eikä näe CV:n läpi yhtään!”
Tuo tapa ostaa on saanut alallemme yrittäjiä, jotka vastaavat määrälliseen tarpeeseen neuvotellen hinnat alas ja ehdot tiukaksi. Heidän kauttaan puitesopimukset syntyvät luontevasti ja helposti, koska se on heidän paras (ja ainut) vahvuutensa tälle alalle. Liiketoiminnan kehittämisestä ja koodaamisesta heidän ei tarvitse välittää, sillä ei heiltä sellaista kukaan odotakaan.
Herkullisimmillaan tämä johtaa siihen, että kun puitesopimuksen teettänyt ostajayritys kysyy alihankkijaltaan osaajia joita alihankkijalla ei juuri sillä hetkellä ole tarjota, tämä lähtee ketjuttamaan omia alihankkijoitaan. Mikäli se tehdään nykytavan mukaan huutelemalla jossain alihankintasivustolla, toinen vastaava koontifirma alkaa huudella anonyymisti samoja osaamisia myös omalla sivustollaan. Lopulta ketju voi olla niin pitkä, ettei kenelläkään oikein ole ymmärrystä tekemisistä, ja loppuasiakkaan nimi selviää vasta kun sinne päästään lapioimaan koodia. Kysymys kuuluukin: voiko tuollainen alihankintaketjutus olla enää kenenkään etu? Tai, mikä on tuollaisen toiminnan lisäarvo? Vastaan: ei voi, ja nolla.
“Ikävimmillään asiakas on ostanut kilpailutuksen jälkeen isolla rahallapaskaa koodia tarpeeseen, jota ei ole.”
Ketjutuksessa hämärtyvät osaamisvaateet, ketjutukseen eivät lähde mukaan parhaat konsultit, ja ketjutus moninkertaistaa välikatteet pienentäen näin koodarin liksaa ihan turhaan. Työn vastuu puuttuu konsulteilta, sillä tekeminen mitataan vain tunneissa, ja lopputulos näkyy laskulla. Kun kukaan ei sitoudu työhön, siitä on helppo lähteä seuraavaan hommaan kesken kaiken, ja vaihtuvuus on suurta. Se aiheuttaa taas lisää kitkaa ja opettelua — tehottomuutta.
Siispä lopuksi neuvo: jos et pysty houkuttelemaan parhaita voimia palkkalistoillesi, huolehdi ainakin siitä, että pystyt tekemään toimeksiannot parhaiden yksilöiden kanssa. Tämä onnistuu, kun et sido itseäsi jäykkään puitesopimusjärjestelyyn ja sitä kautta anonyymien resurssien ketjuun. Yritykset eivät koodaa mitään, ihmiset koodaavat.