Timo Aittoniemestä Rakettitieteen toimitusjohtaja

Blog

Timo Aittoniemi on nimitetty Rakettitiede Oy:n toimitusjohtajaksi 3.8.2017 alkaen. Yhtiön tähänastinen vetäjä, perustajaosakas Juha Huttunen siirtyy täyspäiväisesti VibeCatchin toimitusjohtajaksi. VibeCatch on Rakettitieteen spin-off –yritys. Huttunen jatkaa edelleen Rakettitieteen hallituksessa.

”Nyt on luonteva hetki tehdä tämä roolien muutos, sillä VibeCatch kasvaa ja kansainvälistyy tasaisesti ja on jo tähänkin asti vaatinut käytännöllisesti katsoen täyspäiväistä johtamista. Timo on päässyt puolessa vuodessa sisään Rakettitieteen toimintaan ja asiakkuuksiin operatiivisena johtajana, ja vastuunsiirto on tässä vaiheessa lähinnä muodollisuus”, Juha Huttunen kommentoi. ”Itse toki jatkan aktiivista hallitustyöskentelyä Rakettitieteessä ja olen tiiviisti mukana yhtiön kasvattamisessa ja kehittämisessä edelleen”, Huttunen jatkaa.

”Astun innostunein mielin Juhan gravitaatiosaappaisiin Rakettitieteen komentosillalla. Päivittäisessä tekemisessä tosin harva asia tässä vaiheessa muuttuu, sillä olemme toimineet pitkälti tämän roolijaon mukaisesti jo viime talvesta lähtien. Olemme juuri saaneet yhtiön strategiaprosessin päätökseen, ja nyt on hyvä lähteä kasvattamaan toimintaa yhdessä viitoittamallamme tiellä”, Timo Aittoniemi toteaa.

VibeCatch on Rakettitieteen kehittämä ja yhteistyössä Marko Kestin kanssa kasvattama startup, joka on saanut hyvän vastaanoton sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla. Rakettitiede aikoo jatkossakin kehittää aktiivisesti sekä omia startup-ideoita että yhteistyö- ja osakkuusprojekteja muiden kasvuhakuisten yrittäjien kanssa.

Lisätietoja:
Timo Aittoniemi, toimitusjohtaja (040 566 7060)
Juha Huttunen, VibeCatchin toimitusjohtaja (040 756 2892)



Rakettitiede Oy
Rakettitiede on vuonna 2011 perustettu IT-konsultointiyhtiö. Rakettitieteilijät ovat alansa eturivin ohjelmistokehittäjiä, joilta sujuu niin asiakkaan konsultointi kuin tekninen kehitystyökin. Olemme mukana asiakkaidemme vaihtelevan pituisissa tuotekehitysprojekteissa, joissa referenssejämme ovat mm. Suunto, SSH Communications Security ja Caverion. Lisäksi teemme prototyyppiluonteisia tuoteideoiden toteutuksia sekä omia startup-projekteja. Sekä asiakkaamme että työntekijämme arvostavat Rakettitieteessä laadukasta tekemistä hyvällä tiimillä.

VibeCatch Oy
VibeCatch (www.vibecatch.com) on yhdessä professori Marko Kestin kanssa kehitetty työkalu HR-asiantuntijoiden tarpeisiin, ja se tähtää henkilöstön hyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseen. Tyypillisistä HR-työkaluista poiketen VibeCatch pohjautuu tieteelliseen menetelmään, jolla voidaan mitata ja johtaa organisaation suorituskykyä myös euromääräisesti.

Irmeli Hirvensalo

// map