Kaksi yrityskulttuuria, yksi konsultti

 
 
 

Kuuntele blogi tästä:

Konsultilla on ammatillisesti vähintään kaksi kotia: kotipesä sekä asiakasyritys. Se tarkoittaa, että hänellä on myös kaksi työyhteisöä ja -kulttuuria, joiden välillä hän tasapainoilee. Miltä tuntuu olla osa kahta eri yritystä, ja miten se oikeastaan onnistuu? Entä miltä asiakkaasta tuntuu ottaa konsultti osaksi tiimiä? 

Kun Raketin konsultti astelee uudelle asiakkaalle, sitä voisi verrata uudessa työpaikassa aloittamiseen. Erona on, että konsultin kotipesä – rakettitieteilijöiden kesken emoalus – pysyy taustalla tukemassa.

Komentokeskus hoitaa palkanmaksun ohella muut työnantajan velvollisuudet, kuten huolehtii työterveydestä. Lisäksi rakettikauppiaat toimivat siltana asiakkaan ja konsultin välillä varmistaen, että siirtymä asiakkaalle sujuu jouhevasti. Tekniseltä kantilta uuden toimeksiannon haltuun ottaminen sujuu rakettitieteilijöiltä usein kuin vettä vain – ovathan he monenlaisissa liemissä keitettyjä kokeneita ohjelmistoalan ammattilaisia.

Mutta miten konsultti pääsee osaksi asiakkaan työyhteisöä? Mihin hän silloin identifioituu? 

“Suhtaudun asiaan samalla tavoin kuin vaihtaisin uuteen työpaikkaan. Minulla on konsulttina ja uutena tiimiläisenä vastuu siinä, että pääsen osaksi tiimiä ja yrityskulttuuria”, kertoo Niclas “Nicce” Lindgren, rakettitieteilijä #65, joka työskentelee full stack -kehittäjänä nykyisellä asiakkaallaan Vaisalalla.

Miltä kahden ammatillisen kodin ja kulttuurin välillä tasapainottelu tuntuu? Miten varmistetaan molemminpuolinen hyvinvointi niin konsultilla kuin asiakkaalla? Niccen lisäksi jututimme hänen nykyisen asiakastiiminsä vetäjää, Vaisala Xweatherin Solutions Development Manageria Stefan Brünigia. Onnistuneiden siltojen rakentamisesta tieteilijöiden ja asiakkaiden välille kertoo vuorostaan rakettikauppias Marietta Johansson

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty  

Onnistunut yhteistyö konsultin ja asiakkaan kesken lähtee ihan samoista perusasioista kuin muutkin ihmissuhteet. Tutustutaan kunnolla ja pohditaan, onko tässä edellytyksiä onnelliselle tulevaisuudelle. “Raketin toimeksiannot ovat verrattain pitkiä, joten on tärkeää varmistaa, että tässä on edellytykset molemminpuoliselle ja antoisalle yhteistyölle”, sanoo Marietta. 

Ennen kuin Nicce päätti ottaa Vaisalan toimeksiannon vastaan alkuvuodesta 2023, hän pääsi juttelemaan asiakkaan kanssa kahden kesken. 

Niccen mukaan konsultilla on moninkertaiset mahdollisuudet kehittyä ammatillisesti. Kun on kaksi kulttuuria, on myös kaksi työporukkaa eli enemmän osaavia ihmisiä ympärillä ja tietenkin tuplasti kivoja työtapahtumia.

“Minulle oli tärkeää, että sain suoran puheyhteyden asiakkaaseen ja pystyin kysymään kaikki mahdolliset kysymykset ennen päätöksentekoa suoraan Stefanilta. Pääosin keskityimme teknisiin yksityiskohtiin, mutta tulimme myös hyvin juttuun, mikä vahvisti omaa päätöstä”, Nicce kertoo. 

Konsultin integroiminen osaksi tiimiä vaatii, että lähtökohdat ovat kunnossa molemmilla osapuolilla. Siksi myös Niccen tiiminvetäjälle Stefanille oli tärkeää, että hän tapasi tiimiinsä liittyvän konsultin ennen päätöksen tekoa.

“Sopivalla konsultilla on aina ensinnäkin osuvaa teknistä osaamista, mutta myös pehmeitä taitoja, kuten kommunikointitaitoja. Pehmeät taidot ovat ohjelmistokehittäjän tulevaisuuden tärkeimpiä taitoja ja tärkeä osa meidän tiimiläisten osaamiskokonaisuutta”, Stefan sanoo. 

Hänelle on tärkeää, että konsultti viihtyy hänen tiimissään. “Teknisten asioiden lisäksi kerron avoimesti, millaista arki on. Yritän samalla varmistaa, että persoona sopii osaksi tiimiä, kuten missä tahansa rekrytointiprosessissa”, hän kertoo. 

Konsultti on yhdenvertainen osa asiakkaan tiimiä   

Kaikkien onneksi Nicce on sujahtanut asiakkaan tiimiin kuin komeetta kiertoradalleen. Miten asiakas eli Stefan on tässä onnistunut? 

“Kohtelen konsultteja täysin yhdenvertaisina tiimin jäseninä.” – Stefan, Development Manager, Vaisala 

“Kohtelen konsultteja täysin yhdenvertaisina tiimin jäseninä. Periaatteeni on, että ainoa asia, mikä erottaa konsultin Vaisalan omasta työntekijästä on nelikirjaiminen ‘ext-’-lisäys konsultin sähköpostiosoitteessa. Olen tarkkana myös siitä, että tiimiläiset tutustuvat toisiinsa ja kokevat yhteenkuuluvuuden tunnetta”, Stefan sanoo. 

Nicce on samaa mieltä Stefanin kanssa. “Tärkein juttu, miten asiakas voi varmistaa, että konsultti sopeutuu osaksi tiimiä, on ottaa konsultti mukaan kaikkiin yrityksen sisäisiin juttuihin eikä jättää ulkopuolelle. Muuten tulee liikaa eriytymistä ja se vesittää yhteistyön”, hän sanoo. Nicce siis osallistuu samoihin Vaisalan palavereihin kuin muutkin tiimiläiset ja saa myös kutsun tiimiaktiviteetteihin. 

“Tärkein juttu, miten asiakas voi varmistaa, että konsultti sopeutuu osaksi tiimiä, on ottaa konsultti mukaan kaikkiin yrityksen sisäisiin juttuihin eikä jättää ulkopuolelle.” – Nicce, rakettitieteilijä #65

Ulkopuolinen uusi tiimiläinen tuo myös oman mausteensa tiimin toimintaan. Stefan toteaa konsulttien tuovan ohjelmistokehittämiseen lisätehoja, kun tavoitteena on esimerkiksi skaalata ohjelmistoja seuraavalle tasolle.

“Mielestäni on tärkeää, että tekemisessä on mukana ulkoisia konsultteja. He tuovat arvokasta ja spesifiä osaamista, jotta pääsemme eteenpäin kehitystyössä, mutta samalla myös rikastavat muiden tiimiläisten osaamista vertikaalisesti”, hän kertoo. 

Pehmeää laskua osaksi asiakkaan tiimiä varmistetaan järjestämällä konsultille kattava perehdytys, kuten muillekin tiimiläisille. “Perehdyttäminen vie aikaa ja sitä täytyy varata. Se ei ole niin yksinkertaista, että osoitetaan työvälineet ja työasema, johon istahtaa”, Stefan selittää. 

Vaisalan Stefan Brünigin mukaan konsultti on yhdenvertainen osa tiimiä. Hänen mielestään on tärkeää, että tekemisessä on mukana ulkoisia kehittäjiä: “He tuovat arvokasta ja spesifiä osaamista, jotta pääsemme eteenpäin kehitystyössä, mutta samalla myös rikastavat muiden tiimiläisten osaamista vertikaalisesti”.

Stefan huolehtii, että lähestyy jokaista henkilöä empaattisesti ja uteliaasti, jotta ymmärtää, mistä lähtökohdista yhteiselle taipaleelle lähdetään.

“Ohjelmistokehittäjät ovat innokkaita sukeltamaan suoraan hommiin eivätkä aina välttämättä jaksa odottaa kärsivällisesti”, hän hymyilee ja jatkaa: “Siinä tapauksessa minä raivaan asioita heidän tieltään ja autan heitä pääsemään kiinni suoraan koodiin mahdollisimman pian. Pidän kuitenkin huolta, että he tutustuvat myös tiimiin ja työtapoihin.”

Viimeisenä onnistumisen edellytyksenä Stefan mainitsee tavoitteiden asettamisen ja odotuksista keskustelun. “Haluan tiimiläisteni tietävän, mitä heiltä odotetaan. Itse pidän esimerkiksi lyhyitä one-to-one-keskusteluja myös konsulttien kanssa, vaikka sitä ei periaatteessa odoteta”, Stefan kertoo. 

Enemmän tukea, turvaa ja iloa

Mitä hyvää Nicce on löytänyt siitä, että hän on osa kahta yrityskulttuuria ja työyhteisöä?

“Konsulttina on moninkertaisesti mahdollisuuksia kehittyä ammatillisesti, enemmän osaavia ihmisiä ympärillä sekä tietenkin tuplasti kivoja työtapahtumia, joihin voi halutessaan osallistua”, hän sanoo. Lautapeli-intoilijana Nicce on järjestänyt muutamia peli-iltoja niin rakettitieteilijöiden kuin vaisalalaisten kesken. 

“Konsulttina on moninkertaisesti mahdollisuuksia kehittyä ammatillisesti, enemmän osaavia ihmisiä ympärillä sekä tietenkin tuplasti kivoja työtapahtumia.” – Nicce, rakettitieteilijä #65

Raketin kuupukuja on kuitenkin yhtä montaa eri sorttia kuin on konsultteja erilaisten työn tekemisen mieltymysten suhteen. Kun yksi viihtyy etätoimistolla suurimman osan arjesta, toiselle integroituminen tiiviisti asiakkaan työyhteisöön on koko työn suola. 

Niccelle oli alusta asti selvää, että hän haluaa myös osaksi asiakkaan työyhteisöä. “Pandemiavuosien jälkeen olin valmis palaamaan takaisin toimistoelämään. Käyn asiakkaan toimistolla lähes päivittäin, lounastan ja keskustelen työkavereiden kanssa. Ajan viettäminen ja juttelu yhdessä muistakin kuin työhön liittyvistä asioista luo yhteisöllisyyttä, joka lisää työn viihtyvyyttä”, Nicce kertoo ja jatkaa: “Viihdyn ihmisten kanssa ja arvotan viihtyisää työyhteisöä korkealle. Olen löytänyt tähän hetkeen asiakkaan työyhteisöstä oman paikkani.”

Samaan hengenvetoon hän jatkaa, että arvostaa Raketin tarjoamaa tukea ja kokee identifioituvansa rakettitieteiljäksi. “Rakettitieteen puolelta tulee säännöllisesti kyselyitä, että onhan kaikki hyvin ja ei kai ole huolia tai murheita. Isoin juttu on se, että jos huolia tulisi, saisin tukea välittömästi Raketista ja asialle tehtäisiin heti jotain”, hän kertoo.

Jos asiakkaan toimeksianto päättyy, etsitään tilalle uusi. “Siinä on pienempi huoli, kuin että joutuisi vaihtamaan kokonaan uutta työpaikkaa. Jos haluaisin uusia haasteita toisenlaisessa toimeksiannossa, Rakettitiede auttaisi etsimään uutta”, Nicce sanoo. 

Konsultin hyvinvointi = asiakkaan hyvinvointi

“Konsultin hyvinvointi on suoraan yhteyksissä asiakkaan hyvinvointiin ja toisinpäin”, kertoo rakettikauppias Marietta, joka pitää säännöllisesti yhteyttä Nicceen ja Stefaniin. 

Millainen rooli Rakettitieteellä on tässä yhteistyössä?

“Kuuntelen molempien osapuolten tarinaa ja arjen sujumista herkällä korvalla ja autan eteenpäin tarvittaessa”, Marietta sanoo. Pelkästään Marietan korvien varassa ei emoaluksessa kuitenkaan olla, vaan onnellista suhdetta varmistetaan monella eri tavalla. 

Rakettikauppiaat toimivat siltana asiakkaan ja konsultin välissä. Marietan mukaan jatkuva ja avoin dialogi on avain onneen. Säännöllinen statuspalsu “mitä meille kuuluu” -hengessä auttaa myös reagoimaan tuleviin muutoksiin heti eikä viidestoista päivä.

Asiakkaalle lähetetään ennen yhteistyön varsinaista aloitusta konsultin käyttöopas, jossa kerrotaan, miten valmistautua rakettitieteilijän vastaanottamiseen. “Tällä varmistetaan, että konsultin arki saadaan mutkattomasti rullaamaan työvälineineen kaikkineen”, Marietta sanoo.

Konsultin kanssa käydään läpi perusasiat, kuten missä töitä tehdään, kenen kanssa ja millä välineillä. “Jaamme konsultille kaikki samat tiedot läpinäkyvästi kuin mitä asiakkaan kanssa on juteltu”, hän kertoo. 

Ensimmäisten viikkojen ajan Marietta pitää yhteyttä useammin sekä asiakkaaseen että konsulttiin varmistaen, että kaikki sujuu. Siitä eteenpäin yhteydenpito on edelleen säännöllistä ja palautetta pyydetään sekä annetaan molemmin puolin. Lisäksi asiakkaille lähtee kerran kuussa asiakastyytyväisyyskysely, jonka tulokset jaetaan avoimesti rakettitieteilijöiden kesken. 

“Sanon aina asiakkaalle, että olen täällä heitä varten, mutta samalla olen sitä myös konsulteille.” – Marietta, rakettikauppias 

“Sanon aina asiakkaalle, että olen täällä heitä varten, mutta samalla olen sitä myös konsulteille. Kyse ei ole ainoastaan teknisestä työssä suoriutumisesta vaan ihmisistä”, Marietta toteaa. 

Tärkeimpänä asiana onnistuneelle konsultti-asiakassuhteelle Marietta nostaisi kuitenkin yhteisen, jatkuvan dialogin. “Se varmistaa, ettei mitään tärkeää jää kertomatta ja voimme palvella kaikkia osapuolia parhaalla mahdollisella tavalla”, hän sanoo. 

Stefan on samaa mieltä. “Rakettitiede auttaa meitä onnistumaan olemalla todella kartalla siitä, millainen henkilö meidän tiimiin voisi sopia ja millainen osaaminen voisi auttaa meitä eteenpäin seuraavaksi”, hän sanoo. 

Mitä hyvää Stefan on saanut yhteistyöstään rakettitieteilijöiden kanssa? 

“Kun tiimissäni on rakettitieteilijä, ajattelen, että nyt meillä on tehokas moottori osana Vaisalan rakettia. He antavat meille juuri sopivan sysäyksen, jotta pääsemme ‘avaruuteen asti’ ja turvallisesti kiertoradallemme”, hän tiivistää. 

Kuuntele lisää konsultin kokemuksia kahden kulttuurin välistä Lähtijät-podcastin jaksosta!


Lue myös:

Miten konsulttiarki eroaa tuotetalossa työskentelystä?

Pehmeitä vai kovia taitoja konsultin pakettiin?

Huipputiimi hitsautuu yhteen